Etusivu  » Rahapeliuutiset » Raha-automaattiyhdistyksen liikevaihto laski alkuvuodesta

RAY:n liikevaihto laski

Tiistai, 25.08.2009

Laskusuhdanteisen alkuvuoden jälkeen RAY on muuttamassa toimintamallejaan, kun hallitus ehdotti nettiuhkapelioikeuksien myöntämistä RAY:lle. RAY:n liikevaihto oli laskenut 2% ensimmäisen puolivuotisen aikana, joskaan tuoton kasvattaminen ei ole ole yhtiön mukaan sen päätavoite taantuman aikana.

Yhtiön liikevaihto pysyi samana kolikkopelien osalta, mutta kasinotoiminta ja varsinkin Grand Casino Helsingin tuotto putosi kovemmin. RAY:n pelitoiminnanjohtaja Janne Peräkylä kertoi, että "Me emme tunne kovaa painetta voiton kasvattamiseen tässä taantuman aikana". "Sen sijaan ohjaamme painotusta tuotekehitykseen, tarjonnan laajentamiseen ja nettipelien aloittamiseen. Seuraavat kaksi vuotta ovatkin ratkaisevia suunnannäyttäjiä RAY:n toiminnan suhteen."

RAY onkin suunnannut huomiota esimerkiksi henkilökunnan kouluttamiseen, sillä he ovatkin palkanneet tänä vuonna 90 uutta työntekijää. Tämä nostaa RAY:n henkilöstömäärän 1 780:een. Valtiovarainministerin mukaan RAY:n ensi vuoden tavoite on kerätä 396 miljoonaa euroa, joista 295 miljoonaa annetaan yleisen sosiaali- ja terveyspalveluun ja 101 miljoonaa sotaveteraanien hoitoon ja kuntoutukseen.

Uuden lain, joka antaisi nettiuhkapelioikeudet RAY:lle, pitäisi tulla päätettäväksi syksyllä 2009 ja lain tulisi tällöin astua voimaan tammikuun ensimmäinen päivä 2012.

Rahapeliuutiset