Venäjällä ajetaan kasinoita pakosalle
Maanantai, 29.06.2009Venäjän hallitus on antanut kasinoille vaihtoehdot: joko muuttaa yritys paikalle, jossa kasinopelaaminen on sallittua tai heidän toimintansa lopetetaan kokonaan. Venäjän hallitus ei myöskään aikaile tämän uhkauksen kanssa, sillä sitä tullaan panemaan käytäntöön jo heinäkuun alusta.
Venäjän hallitus on sallinut uhkapelaamisen neljällä alueella. Ensimmäinen on kaukoidän rannikolla, toinen Altain alueella Siperiassa, kolmas Asovanmerellä etelässä ja neljäs Kalingrad. Kasinoiden omistajat ovat jo epäilleet sitä pystyvätkö kasinot edes menestymään näillä alueilla.
Suurimpana menetys tulee aivan muille kuin omistajille. Kasinoiden sulkemisen myötä sadat tuhannet ihmiset menettävät työpaikkansa kasinoissa. Tämä on myös samalla kova isku koko lamassa ajavan maan taloudelliselle tilalle. Hallitusta tämä ei tuntunut haittaavan. Venäjän hallitus onkin ottanut kovan kannan huonomaineista paikallista kasinotoimintaa kohtaan, eikä tule antamaan yhtään periksi kasinoille. Erikoislupia ei myönnetä eikä valitusoikeutta ole.