Saksalaiset innokkaita pelaamaan netin uhkapelejä

18.1.2010

Viimeisimpien tutkimustietojen mukaan noin kaksi miljoonaa saksalaista aikuista pelaa aktiivisesti jotain nettiuhkapeliä. Erikoiseksi tuloksen tekee se, että nettipelaaminen on Saksassa laitonta.

Kaikkein suosituin pelaamisen muoto oli ylivoimaisesti lotto. Kyselyyn vastanneista 59% kertoi pelaavansa sitä. Toisena tuli pokeri, jota pelasi 22% ja kolmantena vedonlyönti, jota harrasti 18%.

Sukupuolella ja iällä oli hieman merkitystä vastauksissa. Naiset suosivat enemmän loton kaltaisia satunnaispelejä, kun miehet taas pokerin kaltaisia taitopelejä. Nuoret olivat myös selkeästi enemmän pokerin kannalla, kun taas vanhempi väestö suosi lottoa. Keskivertopelaaja Saksassa ei kuluta paljoa pelaamiseen. Vain pieni osa pelaajista kulutti yli 20 euroa kuukaudessa pelaamiseen.

Tutkimustulosten julkaisun myötä on myös paine poliitikkojen päässä kasvanut. Saksalainen tietotekniikan puolesta puhuva yhtiö Bitkom onkin ilmaissut hallitukselle kantansa ja toivoo päättäjien vapauttavan nettipelaamista vuoden 2010 aikana.

Tutkimus tehtiin nimettömällä kyselyllä, jossa 1 000:lta yli 18 vuotta täyttäneeltä ihmiseltä tiedusteltiin heidän pelikäyttäytymistään.