Norjasta uusi eurooppalainen lottopeli

1.10.2008

Norjan kansallinen pelimonopoli Norsk Tipping suunnittelee uutta koko Euroopan laajuista arpajaispeliä. Eurojackpot-pelin idea on sama kuin Pohjoismaissa ja Virossa pelattavassa Viking Lotossa, mutta mukana olisi tarkoitus olla kymmenen Euroopan maata ja pääpalkintona yli sata miljoonaa Norjan kruunua (noin 12 miljoonaa euroa).

Suunnitelmat on otettu Norjassa vastaan järkyttyneinä. Norjalaiset sanomalehdet ovat pitäneet ajatusta kaksinaismoralistisena, sillä Norjassa suunnitellaan samaan aikaan lakeja, jotka estäisivät ulkomaisilta uhkapelioperaattoreilta pääsyn Norjan markkinoille täysin.

Norsk Tippingin tiedotusjohtaja Peer Svenkerudin mukaan peli on vasta suunnitteluvaiheessa, eikä sen julkistamiselle ole vielä asetettu minkäänlaista aikataulua. Svenkerudin mukaan Norsk Tipping aikoo kuitenkin jatkaa tuotekehitystä vastedeskin.

Kulttuuriministeri Trond Gisken mukaan tällaisen pelin tulee ensin hakea paikallisilta arpajaisviranomaisilta asiantuntijamielipide, ennen kuin pelin hyväksymistä voidaan edes pohtia.